Ikaalisten Säästöpankkisäätiön säännöt

1 § Säätiön nimi ja kotipaikka
Säätiön nimi on Ikaalisten Säästöpankkisäätiö sr ja kotipaikka Ikaalinen.

2 § Säätiön tarkoitus
Säätiön tarkoitus on säästäväisyyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistäminen, ikaalilaisen kulttuurin ja kotiseutuperinteen vaaliminen, tukeminen ja säilyttäminen sekä Ikaalisten alueen elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukeminen sekä säästöpankkitoiminnan perinteen vaaliminen entisen Ikaalisten Säästöpankin toimialueella.

3 § Säätiön tarkoituksen toteutuminen
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan antamalla avustuksia ja apurahoja ja tukemalla muuten taloudellisesti säästäväisyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistämistä ja alueen elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukemista koskevaa tutkimusta, koulutusta ja muuta työtä sekä Säästöpankkitoiminnan perinteen vaalimiseksi säätiö kerää ja tallettaa toimialueensa säästöpankkiperinnettä.

4 § Säätiön omaisuus
Säätiötä perustettaessa sen omaisuus muodostuu perustettavan säästöpankkiosakeyhtiö Ikaalisten Säästöpankki Oy:n koko osakekannan muodostavista yhteensä 92.500 osakkeesta, jotka Ikaalisten Säästöpankki saa vastineeksi liiketoimintansa luovutuksesta säästöpankkiosakeyhtiölle.

Säätiön omaisuudesta kuuluu sitä perustettaessa kaksi kolmasosaa (2/3) eli 61.667
osaketta peruspääomaan ja yksi kolmasosa (1/3) eli 30.833 osaketta käyttörahastoon.
Käyttörahastoon tulevat myös säätiön omaisuuden tuotto sekä säätiön saamat lahjoitukset ja muut mahdolliset tulot.

Säätiö on oikeutettu luovuttamaan vastineeksi saamansa osakkeet niiden käyvästä hinnasta. Osakkeiden luovuttaminen ei saa haitata perustetun säästöpankkiosakeyhtiön liiketoimintaa eikä suuntautua sen kanssa kilpaileville tahoille.

5 § Säätiön omaisuuden hoito
Säätiön omaisuus on sijoitettava varmalla ja tuottavalla tavalla. Säätiö ei saa harjoittaa liiketoimintaa.

Säätiö on oikeutettu vastaanottamaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttamaan omaisuuttaan muullakin tavoin.

6 § Säätiön toimielimet
Säätiön toimieliminä ovat hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja.

Hallintoneuvoston ja hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka ennen toimikauden alkua on täyttänyt 67 vuotta.

7 § Hallintoneuvosto
Säätiön hallintoveuvostoon kuuluu vähintään viisitoista (15) ja enintään kaksikymmentäneljä (24) jäsentä. Säätiön hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja ei saa olla hallintoneuvoston jäsen. Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärän päättää ja jäsenet valitsee hallintoneuvoston varsinainen kokous. Jäsenet valitaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan siten, että heistä on vuosittain erovuorossa kolmasosa.

Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi alkaa valinnan suorittaneen hallintoneuvoston
varsinaisen kokouksen päättymisestä ja kestää kolmen (3) vuoden kuluttua pidettävän hallintoneuvoston varsinaisen kokouksen päättymiseen, jollei toimikautta ole määrätty lyhyemmäksi vuosittain erovuorossa olevien jäsenten lukumäärän pitämiseksi kolmasosana.

Hallintoneuvoston jäsenet on valittava siten, että vähintään kaksikolmasosaa (2/3)
jäsenistä valitaan aina nykyisen Ikaalisten kaupungin alueelta.

Hallintoneuvoston varsinainen kokous valitsee vuosittain hallintoneuvoston puheenjohtajan jayhden varapuheenjohtajan, joiden toimikausi alkaa valinnan suorittaneen kokouksen päättyessä ja kestää hallintoneuvoston seuraavan varsinaisen kokouksen päättymiseen asti.

8 § Hallintoneuvoston tehtävät
Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla
olevaa säätiön hallintoa.

Hallituksen, hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan on annettava hallintoneuvostolle
ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallintoneuvoston tehtävien hoitamiseksi.

9 § Hallintoneuvoston kokoukset
Hallintoneuvosto kokoontuu vuosittain varsinaiseen kokoukseen maalis-toukokuussa.

Hallintoneuvosto kokoontuu muulloinkin, jos hallintoneuvoston puheenjohtaja
pitää sitä tarpeellisena tai jos vähintään kolmasosa (1/3) hallintoneuvoston
jäsenistä sitä kirjallisesti puheenjohtajalta vaatii.

Hallintoneuvoston kutsuu koolle sen puheenjohtaja tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtaja. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta säätiön tiedossa olevalla jäsenen postiosoitteella tai jäsenen kutsun toimittamista varten säätiölle ilmoittamalla sähköpostiosoitteella. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Hallintoneuvoston kokous on päätösvaltainen kun kokouksessa on läsnä yli puolet (1/2) jäsenistä.

10 § Hallintoneuvoston varsinainen kokous
Hallintoneuvoston varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. esitetään hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös;
2. esitetään tilintarkastajan antama tilintarkastuskertomus;
3. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja toimenpiteistä, joihin se
mahdollisesti antaa aiheen:
4. päätetään hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenten sekä tilintarkastajan
palkkiosta ja kulujen korvaamisen perusteista;
5. päätetään hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä;
6. valitaan hallintoneuvoston jäsenet;
7. valitaan hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja;
8. päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä;
9. valitaan hallituksen jäsenet;
10. valitaan tilintarkastaja ja tarvittaessa varatilintarkastaja;
11. käsitellään hallituksen ehdotus kuluvan tilikauden talousarvioksi;
12. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, joista hallintoneuvosto
näiden sääntöjen mukaan on oikeutettu päättämään.

11 § Hallitus
Säätiön hallitukseen kuuluu vähintään neljä ja enintään kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenten lukumäärän päättää ja jäsenet valitsee hallintoneuvoston varsinainen kokous. Jäsenet valitaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan, siten että heistä on vuosittain erovuorossa kolmasosa.

Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valinnan suorittaneen hallintoneuvoston varsinaisen kokouksen päättymisestä ja kestää kolmen (3) vuoden kuluttua pidettävän hallintoneuvoston varsinaisen kokouksen päättymiseen.

Hallintoneuvosto voi erottaa hallituksen jäsenen ennen toimikauden päättymistä. Erotetun jäsenen toimikausi päättyy, kun erottamisesta on päätetty, jollei päätöksessä muuta määrätä.

Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan hallintoneuvoston varsinaisen kokouksen jälkeen pidettävässä ensimmäisessä hallituksen kokouksessa.

Hallitus voi tarvittaessa asettaa asioiden valmistelua varten valiokuntia.

Säätiön hallituksen jäsenet on valittava siten, että vähintään kaksikolmasosaa (2/3)
jäsenistä valitaan aina nykyisen Ikaalisten kaupungin alueelta.

12 § Hallituksen tehtävät
Hallitus huolehtii säätiön hallinnosta ja siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti tarkoituksen toteuttamiseksi. Hallitus vastaa siitä, että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Säätiön varojen sijoittamisesta ja omaisuuden luovuttamisesta päättää hallitus.

Hallitus nimeää edustajat pankin yhtiökokouksiin.

Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan.

13 § Hallituksen kokoukset
Hallitus kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta.
Kokous on kutsuttava koolle, jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja sitä vaatii.
Kokouskutsu on toimitettava hallituksen jäsenille kirjallisesti tai muuten todisteellisesti viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen, kun kokouksessa on läsä yli puolet (1/2) jäsenistä.

Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

14 § Pöytäkirja
Hallintoneuvoston ja hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, johon on merkittävä tehdyt päätökset ja tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja vähintään yksi kokouksessa siihen valittu jäsen.

15 § Säätiön asiamies
Säätiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee ja erottaa säätiön hallitus.

Toimitusjohtajalla on oikeus erota tehtävästään. Eroaminen tulee voimaan aikaisintaan kun siitä on ilmoitettu hallitukselle.

Toimitusjohtaja huolehtii säätiön tarkoituksen toteutumisesta ja hoitaa säätiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että säätiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

16 § Säätiön edustaminen
Säätiötä edustavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kaksi yhdessä tai joku
heistä yhdessä hallituksen muun jäsenen tai hallituksen siihen oikeuttaman säätiön
toimihenkilön tai muun henkilön kanssa.

17 § Tilintarkastajat
Säätiöllä on sen tilien ja hallinnon tarkastusta varten yksi (1) tilintarkastaja ja, mikäli
tarkastaja ei ole tilintarkastusyhteisö, yksi (1) varatilintarkastaja.

Tilintarkastajan toimikausi on tilikausi. Tehtävä päättyy, kun tarkastettavaa tilikautta
koskeva tilinpäätös on vahvistettu hallintoneuvostossa.

18 § Tilikausi
Säätiön tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös on
annettava tarkastettavaksi helmikuun loppuun mennessä tilintarkastajalle, jonka on
annettava kertomuksensa maaliskuun loppuun mennessä.

19 § Patentti- ja rekisterihallitukselle tehtävät ilmoitukset
Säätiön hallituksen on kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettava tilinpäätös tase-erittelyineen, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle, ilmoitukseen on liitettävä jäljennökset mainituista asiakirjoista.

Hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja edustamiseen oikeutetun vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus patentti- ja rekisterihallitukselle.

20 § Sääntöjen muuttaminen ja säätiön purkaminen
Näiden sääntöjen muuttamisesta ja säätiön sulautumisesta toisen säätiön kanssa ja
purkamisesta päättää hallintoneuvosto, jotta päätös tulisi hyväksytyksi, on vähintään
kahden kolmasosan (2/3) hallintoneuvoston jäsenistä kannatettava ehdotusta,
ellei laissa edellytetä suurempaa enemmistöä.

21 § Lakkautetun säätiön varojen käyttö
Jos säätiö puretaan tai lakkautetaan, käytetään säätiön varat säästäväisyyttä ja taloudellista kasvatusta edistäviin ja nykyisen Ikaalisten kaupungin alueen elinvoimaisuutta, hyvinvointia ja taloudellista kehitystä tukeviin tarkoituksiin.